Eri kulttuurien tuntemus hoitotyössä

Etusivu > Kirjallisuus

Eri kulttuurien tuntemus hoitotyössä
Tuotekoodi
JTS299
29,00 €
kpl

Kirjan kirjoittaja Eija Wellman on tehnyt pitkän uran terveydenhuollon työ- ja opetus- tehtävissä. Hän on aloittanut uransa toimimalla sairaanhoitajan ja erikoissairaanhoitajan tehtävissä Suomessa, Ruotsissa ja Brittein saarilla. Wellman opiskeli Suomessa (Tampereen ylisopisto) ja Lontoossa Britanniassa (Middlesex University) terveystieteiden maisteriksi. Lisäksi hän opiskeli ihmisoikeuksien maisteriksi Venetsiassa Italiassa ja Budapestissa Unkarissa (European Inter-University Centre for Human Rights and Democratization).

Ulkomailla työskennellessään ja opiskellessaan hän pystyi muodostamaan monipuolisen kuvan työskentelystä työyhteisössä, jossa oli potilaita, mutta myös henkilökuntaa hyvin monista maista kaikilta mantereilta. Tuona aikana eri maista ja kulttuureista tulevien henkilöiden uskonnot, kulttuuri ja tavat tulivat tutuiksi.

Kirja käsittelee eri kulttuurien tuntemusta ja hyödyntämistä hoitoalan työpaikoilla sekä terveydenhuollon suunnittelussa ja johdossa. Eri kulttuurien välisessä hoitotyössä kunkin valtion oman lainsäädännön tulee aina olla pohjana hoitotyössä. Kuitenkin erilaisista etnisistä lähtökohdista tulevien ihmisten kohtaaminen edellyttää ammattihenkilöiltä riittävän syvällistä ja laajaa tietoa ja taitoa toimia uusissa tilanteissa. Etnisten erojen aiheuttamia konflikteja voidaan vähentää tarjoamalla henkilökunnalle koulutusta eri kulttuureista.

Kulttuurien traditioiden ymmärtäminen edistää kaikkien etnisten ryhmien terveyttä ja kotoutumista yhteiskuntaan. Terveyteen, sairastumiseen ja hoitoihin liittyvät uskomukset vaihtelevat paljon eri kulttuureissa. Kulttuuriyhteisöjen maailmankatsomukset tarjoavat erilaisia näkemyksiä hoidoista sekä hoidon tarpeesta ja tuloksellisuudesta. Hoitohenkilökunnan tulee olla tietoinen eri kulttuurista tulevan asiakkaan uskomuksista ja osata yhdistää niitä suomalaisiin hoitosysteemeihin. Näin hoidoissa päästään parhaisiin tuloksiin.

Kirjassa keskitytään Suomen suurimpiin etnisiin ryhmiin ja uskontoihin, kuten romanikulttuuri, islamilaisuus, juutalaisuus ja venäläisyys, joiden tavat selkeästi poikkeavat suomalaisen valtakulttuurin tavoista. Filippiiniläiskulttuurissa tarkastellaan lähinnä ulkomaisen hoitajan sopeutumista suomalaiseen hoitotyön kulttuuriin. Lopuksi kirjassa käsitellään pakolaisten tilannetta ja heidän oikeuksiaan saada terveydenhuollon palveluja suomalaisessa terveydenhuollossa.

Eri kulttuurien tuntemus hoitotyössä kirja on tarkoitettu hoitoalan ammattilaisille ja työyhteisöille, joissa on eri kulttuureista tulevia asiakkaita ja myös henkilökuntaa. Kirja sopii myös erinomaisesti oppikirjaksi eriasteisiin oppilaitoksiin ja yliopistoihin.

Kirja tarjoaa jokaiselle lukijalleen selkeän esityksen erilaisten kulttuurien, ihmisoikeuksien ja lainsäädännön huomioimiseksi käytännön työssä.

tech
tech
Eija Wellman T:mi
Pitkänkalliontie 5-7 B 19
FI-02170, Espoo
FINLAND
puh. 044 2434 644
eija.wellman (at) eijawellman.fi
Y-tunnus: 1816806-3